Suokin Kuuma Kesä ja loppuhuipennus

11.8.-12.8.2017 tapahtuu paljon erilaista. Suokki on mukana seuraavissa kolmessa tapahtumassa jollain tavalla ja haluammekin kertoa niistä tässä enemmän. Viikonloppuna kannattaa mennä!

Elokuun puolivälin tienoilla monella lomat ovat jo ohi mutta säät lämpimät (...lämpimähköt) ja kesä hellii vielä (toivottavasti) hetken. Kaupunki on täynnä ihania, erilaisia tapahtumia joihin kannattaa ehdottomasti suunnistaa.


XXXIII Viaporin Tuoppi - 12.8.2017

 

Viaporin Tuoppi 2016
Viaporin Tuoppi 2016

Perinteinen puisten purjeveneiden kilpailu järjestetään vuonna 2017 jo 33. kerran. Suomenlinnan Pursiseuran järjestämä tapahtuma on aivan ehdoton elämys joka vuosi paitsi venekunnille, myös veneettömille vieraille.

Veneet lähtevät liikkeelle Vasikkasaaren edustalta, ja kilpailua voi seurata sekä Suomenlinnan rannoilta että mantereen puolelta. Viaporin Tuopin kotisivuilla on nähtävissä ratakartta, jota voi hyödyntää oman päivän suunnittelussa.

Purjehduskilpailun lisäksi lauantaina järjestetään rantaohjelmaa.
Pirunkirkon ja tapahtuman kisalaiturin vieressä, Varvilahden rannalla vieraat pääsevät nauttimaan ruoasta ja paikallisesta juomasta. Lisäksi illan ohjelmaan kuuluu bändejä ja tanssia. Juomapuolen tapaan ruoka ja ohjelma ovat joka vuosi viimeisen päälle!

Purjehduskilpailun palkintojenjako alkaa Pirunkirkon rannassa klo 19.30.
Tapahtumateltan baari on auki jo perjantaina, ja sunnuntai-aamuna luvassa on yhteinen aamiainen.

Seuraa Viaporin Tuopin nettisivuja lisätietoja varten:

Viaporin Tuopin kotisivu
Suomenlinnan Pursiseura


Tatuointi pelastaa vol. 2 - 11.8.2017 klo 12 - 21

 

Tatuointi pelastaa vol. 2
Tatuointi pelastaa -kuvien valmistelua. Kuva: Jani Tullinen

Perjantaina kulttuurikeskus Korjaamolla tatuoidaan hyvän asian puolesta. Artistit useista eri studioista kokoontuvat tekemään tatuointeja joista saatu tuotto kohdistetaan vanhusten hoitoon. Tuotolla ostetaan mm. vanhuksille elintärkeitä turvarannekkeita.

Tapahtumaan ovat antaneet panoksensa useat yritykset - myös Suomenlinnan Panimo. Korjaamolla siis tapahtuu perjantai-illan aikana monenlaista: tatuoinnin lisäksi voit ostaa itsellesi herkkua Kouvolan lakua ja leikkauttaa hiuksesi. Ja livemusiikkiakin on!

Perjantaina tatuoinnit tehdään walk-in -periaatteella, eli tatuointiaikaa ei voi varata etukäteen vaan tatuoitavaksi pääsee saapumisjärjestyksessä. Viime vuonna tapahtuman suosio oli huikea, joten mikäli mahdollista, kannattaa yrittää päästä Korjaamolle jo aikaisin.

Kaikki tatuoinnit ovat kooltaan noin 6 x 6 cm; malleista ei voi poiketa, mutta värit saa valita itse. Hinnat sijoittuvat 50 - 100 euron välille.

Tatuointimalleja päivitetään tapahtuman Facebook-sivuille, jonka linkki löytyy alempaa.

Tatuointi pelastaa vol. 2 kulttuurikeskus Korjaamolla
11.8.2017 klo 12 - 21
Käteismaksu
K-18

Tapahtuman Facebook -sivu
Kuvia vuodelta 2016 Old 7 Tattooshopin sivuilla


Baseidon Festival - 11.8. - 12.8.2017

 

"Grilli kuumana. Juoma halvennuksessa. Mikä voisi mennä pieleen."

Sekä perjantaina että lauantaina rokki-ihmiset (ja aika moni muukin) suunnistavat ilmaiseen Baseidon Festivaliin Kalevankadun Base Bariin. Festivaalia on järjestetty vuodesta 2015 alkaen, ja koko tapahtuma pyörii hyvän live-musiikin, ruoan ja juoman ympärillä. Kahden päivän aikana Basessa esiintyy 7 bändiä.

Basessa et koskaan ole yksin, sillä sekalainen joukkio toivottaa tervetulleeksi kaikki jotka ovesta kulkevat. Bileet!

Bar Base
Kalevankatu 3
00100 Helsinki

Ma-to 14.00 - 03.00
Pe-Su 14.00 - 04.00

Festivaaliohjelma ja lisätietoja:
Baseidon Festival 2017 -tapahtuma Facebookissa

Baseidon Festival 2017